samaria.fi        noark.fi        >samariayouth.fi        

MISSION DOWNTOWN

Kuka olet ja miten elämäsi tällä hetkellä kulkee?

Olen Timo Riipinen, Nokia Mission nuorisotyö vapaaehtoinen vastuunkantaja. 34 vuotta tulee huhtikuussa ja harrastan salibandyä, musiikkia ja elokuvan katselua. Tällä hetkellä olen aikuiskouluttajana Simson koulutuspolut Oy:ssä monia työttömiä tukemassa ja harjoittelupaikkoja etsimässä. Vaimoni Anne ja pari pikku koiraa löytyy meiltä.

 

Milloin Mission Downtown on perustettu?

Mission Downtown on perustettu 2010 kesällä. Aikaisemmin on toiminut tanssikeskuksena ja sen jälkeen kierrätyskeskuksena. Viime kesänä 2010 remontoitiin kokoustilaksi, kahvilatila tuli erikseen, sen jälkeen se sitten avattiinkin. Avajaiset olivat 2010 kesä-syksyn taitteessa. Siitä kaikki lähti liikkeelle Mission Downtownissa. 


Minkälaisia tilaisuuksia järjestätte?

Mission Downtown on aika monipuolinen palvelu/kokouskeskus. Täällä on paljon ruokajakoa ja tiistaisin järjestetään vähäosaisille ensin tilaisuus, jonka jälkeen jaetaan ruokakassi. Tämä toimii myös kahvilana arkisin ja täältä voi tulla noutamaan ruokaa tällaisella maksa-jos-jaksat -periaatteella. Voi itse määritellä hinnan ruoalle. Täällä on sotakoulu tyylinen torstai-ilta, eli jalkaudutaan kadulle kohtaamaan ihmisiä ja opetetaan armolahjoista. Sitten on erilaisia kokouksia, evankelioivia tilaisuuksia, nuorisotapahtumia, nuorteniltoja perjantai-iltaisin ja erilaisia soluja/ryhmiä saattaa kokoontua näissä tiloissa. Muutenkin hyödynnetään tiloja monipuolisesti. Täällä on myös kirpputori, kirjakauppaa ja monenlaista.


Missä Mission Downtown sijaitsee?

Mission Downtown sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, siitä tulee nimikin Downtown eli alakaupunki. Osoite on Mustalahdenkatu 22, pääkirjasto Metson läheisyydessä. Kun tulee bussilla Pyynikintorille, niin siitä 200 metriä Mustalahden kadulle ja löytää perille. Ovessa lukee Hepokatti ja se on tosi hyvä maamerkki. 

 

 

Mitkä asiat vaikuttivat uskoon tulemiseesi?
Tulin uskoon 13-vuotiaana Ulvilassa Porin lähellä Länsi-Suomessa Helluntaiseurakunnan järjestämässä rukouspiiri/rukousilta. Sitä ennen olin käynyt paljon pyhäkouluissa. Äiti oli pitänyt Luterilaisen kirkonpuolella pyhäkouluja ja olin siellä oppinut Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta en tuntenut henkilökohtaisesti. Rupesin sitten pelkäämään kuolemanjälkeistä elämää, koska tajusin että jotain tapahtuu kuoleman jälkeen ja on ikuisuus, mutta ei ollut hajuakaan kumpaan puoleen olen menossa taivaaseen vai kadotukseen. Sinä iltana sitten halusin varmistuksen ja tajusin, että minun pitää tehdä ratkaisu. Menin siinä tilaisuudessa eteen ja puolestani rukoiltiin. Mitään muuta siitä illasta en muista, kuin että tein 13-vuotiaana ratkaisun ja tulin uskoon.

 

Mitä sanoisit niille, jota eivät ole vielä käyneet Mission Downtownissa?
Tervetuloa kaikki Mission Downtowniin. Tämä on tosi kiva ja hieno paikka. Tänne kannattaa tulla katsomaan miltä täällä näyttää. Täällä on kahvilatyylistä toimintaa ja muutenkin ulospäin suuntautuvaa, tavoittavaa toimintaa. Tällaisia kahvilatyylisiä paikkoja kannattaa rohkeasti lähteä toteuttamaan muissakin kirkkokunnissa ja seurakunnissa, se on hienoa toimintaa. Täällä perhe-omainen -yhteys vaikuttaa ja tutustutaan uusiin ihmisiin. Täällä saa olla oma itsensä ja hengata, varsinkin nuortenilloissa. Täällä on mukavaa viettää aikaa ja nauttia hyvästä ruoasta.              

Jos sinulla on mielessä jokin Raamatun kohta tai jokin muu asia jonka haluat jakaa lukijoiden kesken, niin mikä se olisi?
Minulla tänään tällä hetkellä puhuu paljon se luottamus Isään ja Isän Rakkaus meitä kohtaan. Jumalan Isän Rakkaus karkottaa kaiken pelon pois ja tuo vapauden. 
”Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. ” 1. Johanneksen kirje 4:17–18

Kiitos haastattelusta! 

(AV/16.6.2011)